Biotalouden finessejä

Biotalouden finessejä
Monelle on vaikeaa ymmärtää, kuinka suuresta ja vallankumouksellisesta asiasta biotaloudessa on kyse. Se ei ole talouden ”haara” tai erikoistumisalue, vaan se mullistaa tuotannon käsitteen ja tuotannon määritelmän.
Ensimmäinen hämmennys koskee biotalouden määritelmää. Erään, wikipediastakin löytyvän määritelmän mukaan biotalous on biomassaan perustuvien tuotteiden ja palvelujen kestävää tuotantoa. Tämä on huono määritelmä. Oikeastaan ainoastaan tuo sana ”kestävä” viittaa asian substanssiin. Ja senkin useimmat palauttavat kestävän kehityksen yhteyteen. Kestävä kehitys on puolestaan muodottoman laajaksi venytetty termi, joka nykyään voi tarkoittaa mitä tahansa, mm. ydinvoiman lisärakentamista. Kestävyys on huono käännös sanasta ”sustainability”, joka oikeastaan tarkoittaa ylläpidettävyyttä, sitä mikä on ylläpidettävissä yli ajan.
Jonkun asian määritelmän pitää perustua asian substanssiin. Biotaloudessa substanssina on se, miten ihmisen koko talous kytketään maapallon bioottiseen eli elämää ylläpitävään järjestelmään. Siksi biotalouden määritelmästä tulee löytyä kolme seikkaa: (1) biotalous on biomassan jalostamista erilaisiksi korkean arvonlisän tuotteiksi (2) biotalous on biologisten prosessien hyödyntämistä tuotannossa (3) biotalous on talouden yhdentämistä osaksi luonnon kiertoja ja ekosysteemejä.
Kunta talouden ongelmana on, että se tuottaa koko ajan (tahtomattaan) epäjärjestystä eli entropiaa, on biotalouden ratkaisu tähän se, että luonnon tarjoamia ekosysteemipalveluja käytetään tavalla, joka vähentää biosfääriin purettavaa epäjärjestystä. Yksi tämän seikan johdannaisista on se, että biotaloudessa tuotantofunktioon sisällytetään kaikki. Panokset, tuotos ja erilaiset sivuvirrat. Vesihöyrystä hukkalämpöön ja taivaalle purettavaan hiilidioksidiin.
Cleantech eli ”puhdas teknologia” lähtee ajatuksesta, että ”päästöjä on puhdistettava”. Tämä tavoite itsessään on tietenkin hyvä, mutta kovin kehittymätön biotalous-ajattelun rinnalla. Ensinnäkin, sataprosenttisesti puhtaat päästöt ovat mahdottomuus. Sen sanoo entropian laki. Toisekseen, ”puhtauden” kohdistaminen putkenpäihin tai tuotteeseen on aivan liian suppea tarkastelutapa asiassa, jossa tarvitaan laajempaa kiertojen suunnittelua.
Tässä on tultu seuraavaan käsitteeseen, joka on kiertotalous (circular economy, cycle economy). Termissä on havahduttu siihen, että jos materiaalit saataisiin kiertämään vakaasti, olisi moni ongelma ratkaistu. Rajalliset materiaalit muuttuisivat ikään kuin taikaiskusta uudistuviksi. Mutta jälleen tulee ongelma. materiaalit eivät kierrä itsekseen, vaan niiden kiertämiseen tarvitaan energiaa. Lisäksi joka kierrolla katoaa osa materiasta muuttuen epäjärjestyksesi luonnossa. Kiertotalous on kesken jäänyttä biotaloutta.
Kolmas sukulaiskäsite on vihreä talous. Sille voidaan antaa sekä OECD –tulkinta että poliittinen tulkinta. OECD:n näkökulmasta puheena ovat ne mittaustavat ja mittarit, joilla taloutta ohjataan kohtia kestävää kehitystä. Ihan järkijuttuja, kun ne näin ymmärretään. Vihreän liikkeen puheessa kuuluva vihreä talous on kaikkea mahdollista hyvää. Eikä siitä sen enempää…
Näiden lisäksi keskustelussa heitellään sellaisia termejä kuin ”resurssiviisaus”, ”ekotehokkuus”, ”vähähiilisyys”. Itse joskus nuorempana innostuin termistä ”ylisukupolvinen tasapainotalous”, jonka englanninkielisiä muunnelmia ovat steady state ja stationary state. Kukin tykkää siitä, minkä on itse keksinyt tai toisen keksimästä oivaltanut. En mahda mitään sille, että minusta termiin biotalous sisältyy kaikki. Elollisen suojelu, ekosysteemeihin kytkeytyminen, kierrot, vähäpäästöisyys, kehittynyt ohjausteknologia.

JUHA KUISMA Kirjoittaja on lempääläinen ympäristökirjailija