Lempäälän kanavan vanhat vaiheet

Vanajaveden pohjukan ja Pyhäjärven välinen liikennöinti on jättänyt jälkensä paikannimiin. Lempäälän kirkonseudun korkein mäki on nimeltään Kuokatinmäki, jossa on säilynyt vanha saamelainen nimi kuotke, joka tarkoittaa nykykielellä kannasta. Se lienee ikivanha lepo- ja nuotiopaikka kahden järven välissä.
Seurakuntatalon tontin nimi on Aimalan kirkonpolttorunossakin mainittu Telkäntaival. Tuossa nimessä jälkiosa taival, taipale tarkoittaa telatietä, jota myöten veneet on vedetty kannaksen yli järvestä toiseen. Etuosa on ruotsinkieltä Kokemäen ja Porin Teljän tapaan ja tarkoittaa kauppapaikkaa. Järvien välinen kannas on siis joskus ollut osa läntistä kauppapaikkojen järjestelmää. Vetotaival eli ”veneheitto” on voinut olla joko Pumppurannan notkossa tai Sirvalahden kohdalta ylös ja kohti Ryynikkää. Kovin kaukana kirkonmäestä venetie ei ole voinut olla.
Rannat ovat muinoin olleet kummassakin järvessä noin 2 m korkeammalla, mikä on helpottanut Lempoisten kannaksen ylitystä.
Kolmas ylityskohta järvestä järveen on sekin ollut muinaisen Lempäälän pitäjän alueella. Viialassa on Taipaleen kylä. Kun vedet ovat olleen korkeammalla on nykyiseen Leipälammin päässyt Vanajaveden Jumusesta ojaa myöten. Siitä on jatkettu toista ojaa myöten yli selänteen ja lasketeltu Heinäsuon kautta Heinälahteen.
Pontuksen oja
Perimätiedon mukaan nykyisen kanavan yläpään kohdalla olisi ollut oja, joka olisi helpottanut kannaksen ylittämistä. Muistelen lukeneeni, että siitä olisi käytetty nimen Pontuksen oja, mutta lähdettä en löytänyt. Itä-Suomessa on useita Pontuksen kaivantoja. Ne viittaavat sotapäällikkö Pontus de la Gardien kaivattamiin moniin kanaviin, jotka oli tehty silmälläpitäen sotajoukkojen nopeita siirtoja.
Pontus de la Gardien suku omisti Kangasalan Liuksialan kartanoa, voimme melkoisella varmuudella kuvitella, että Pontuskin on ratsastanut Lempoisten kautta järviä kahta pulta katsellen ja edelleen nykyisen Savontien paikalla ollutta ratsupolkua Liuksialaan. Aivan mahdotonta ei ole, etteikö puheessa Pontuksen ojasta olisi jotain perää.
Ehrenmalm tutki kanavan paikat 1727
Isonvihan jälkeisen jälleenrakennusajan alkaessa Ruotsin valtio asetti erityisen Läntisen tutkijakomission pohtimaan teollisuuden elvyttämistä ja edistämään liikennemahdollisuuksia. Yhtenä tutkittavana asian oli laivayhteyden saaminen sisämaasta Kokemäenjokea myöten merelle.
Näissä merkeissä Läntisen tutkijakomission jäsen Lars Johan Ehrenmalm julkisti 1727 raportin havainnoistaan. Ehrenmalm oli käynyt Lempäälässä tutustumassa paikallisiin olosuhteisiin. Selviteltävänä oli kanava, jonka avulla olisi ollut mahdollista väistää ankarat Kuokkalan kosket.
Jossain kirkon ja Pappilankosken välissä ”Ehrenmalmille näytettiin jälkeä, missä lempääläiset muinoin olivat aikoneet kaivaa uoman kirkolta tulevan niemen poikki.” Paikkaa ei tiedetä. Yhdeksi sellaiseksi voi arvella nykyisen Katepalintien kohdan, Liuhanrannasta nykyiseen Lastenkodinrantaan. Toisaalta Ehrenmalm puhuu Pappilankosken kupeella ollesta ”harmaakiviuomasta” jonka kautta Pappilankoski eli Niemenkoski olisi voitu väistää. Tämä uoma lienee nykyisin Pikkutammena tunnettu luikero. Tuo muinainen kanavayritys ei kylläkään olisi auttanut, koska kivinen Kuokkalankosken uoma oli laivaliikenteeseen sopimaton. Syyksi tuon ohituskavan kaivuun lopettamiseen paikkakunnalla sanottiin, että Pappilan myllyt olisivat kärsineet. Toinen ja varmaan vähintään yhtä suuri haitta oli esiin saatu kalliopohja.
Ehrenmalm osoitti mainitussa vuoden 1727 raportissa neljä mahdollista kanavan paikkaa. Ensimmäinen paikka oli pappilan luona. Toinen paikka oli kirkon luona, oletettavasti Sirvalahdesta Ryynikän hiekkakankaan yli Havaslahden tulvanotkoon. Kolmas paikka näyttää olleen nykyisen kanavan kohta. Neljäs paikka oli nykyinen Rikalan kanava.
Hasselbomin hollantilainen kanava
Seuraavan kanavasuunnitelman teki vuonna 1741 Turun yliopiston matematiikan professori Nils Hasselbom.
Suunnitelman mukaan Pappilankoski (Niemenkoski) olisi vältetty tuota harmaakiviuomaa myöten ja Kuokkalan koski olisi kanavoitu hollantilaiseen tapaan ”patoaukoilla varustettuun puusulkuiseen kanavaan”.
Tämä suunnitelma oli jo syntyessään epärealistinen. Silti vuonna 1757 valmistui Pappilankoskeen mainittu harmaakivikanava. Sitä oli siis julkisina töinä kaivettu ja rakennettu Hasselbomin ehdotuksen mukaan.
Lempäälän koskia on perattu jo 1750 -luvulla sekä vuonna 1773. ”Niemen koskesta tuli näin vuolas virta.” Koskenperkauksiin ryhtyi erityisen voimallisesti v. 1816 perustettu ”Virranperkamisen Directioni” eli Koskenperkauksen johtokunta. Jokainen Lempäälän, Sääksmäen, Akaan ja Kalvolan talollinen joutui tekemään vuodessa viisi päivätyötä koskenperkauksissa. Hyötynä talonpojat saivat vedenpinnan laskiessa rannoilta paljastuvaa peltoa ja uutta niittyä.
Seuraava koskenperkaus tapahtui vuosina 1857-60. Se tapahtui nimenomaan lempääläisten talonpoikien hakemuksesta. Kerrotaan, että tuolloin Kuokkalankosken kolmimetrinen putous hiljeni rauhalliseksi virraksi. Pappilankosken kupeella olemassa ollutta kanaalia laajennettiin samalla.
Rikala kanava 1776 -1788
Vuonna 1776 alkoi Ehrenmalmin kanavaehdotuksista parhaimmaksi arvioidun Rikalan kanavan kaivaminen. Kanavatyömaa oli hyvin organisoitu. Siellä oli työmaarakennuksia ja varastoja. Oli vetohevosille talli, paja, miiluja, toimistorakennuksia ja asuinrakennuksia. Kanavan seinämiä kivettiin sitä mukaa kun kaivussa edettiin.
Kolmatta vuotta jatkuneet työt keskeytti vuonna 1788 alkanut sota Venäjää vastaan. Se vaati valtion varat, miehet ja huomion. Työmaa lopetettiin vuonna 1797.
Rikalan kanavan kiville keksittiin myöhemmin uusiokäyttöä. Niistä rakennettiin mm. hautausmaan laajennuksen kivimuurit sekä Kuokkalan sillan kiviarkut. Erikoista oli, että kuuleman mukaan Kuokkalan silta rakennettiin ensin muotoonsa kuivalla maalla, kivineen ja hirsineen, ja vasta sitten uudelleen rakennettiin paikalle, joka Museoraitilta katsoen on yhä nähtävissä.
Wasastjernan ehdotus 1857
Tamperelainen ruukinpatruuna G.A. Wasastjerna laati vuonna 1857 omilla varoillaan suunnitelman Lempäälän kanavan rakentamisesta. Suunnitelma oli osoitettu Tie- ja vesirakennusylihallitukselle. Syy Wasastjernan aloitteellisuuteen oli siinä, että hänellä oli höyrylaivoja sekä Pyhäjärvellä että Näsijärvellä. Hän halusi aloittaa höyrylaivaliikenteen linjalla Tampere-Hämeenlinna.
Wasastjerna mainitsee samat neljä vaihtoehtoa kanavan paikaksi kuin Ehrenmalmkin. Nykyisen kanavan vaihtoehtoa Wasastjernan ehdotuksessa pidettiin huonona, koska kanavan suunnitellun mataluuden takia sulkujen korkeuseroksi olisi tullut laskelman mukaan 27.3. metriä. Hänen mielestään paras vaihtoehto oli sivuuttaa Pappilankoski ja kanavoida väli Majauslahden pohjukka - nykyinen Lastenkodinranta.
Kanavan rakennukseen ei kuitenkaan tälläkään kertaa ryhdytty.
Tampere – Hämeenlinna laivareitti
Laukon kartanon omistaja Adolf Törngren oli Wasastjernan sijasta se, joka aloitti 1865 laivaliikenteen Tampere-Hämeenlinna –reitillä. Matkustajat tulivat toisella laivalla Pyhäjärvelta kirkon alle Kirkkorantaan, kävelivät tai tulivat kimpsuineen hevoskyydillä Vanajaveden puolelle nykyiseen Uittorantaan, jota silloin kutsuttiin Lempoisten rannaksi. Matka kävi pitkin hiekkaharjua. Ainoastaan nykyisen Mantunkulman alla (Turuntiellä) olevassa notkossa oli puusilta. Lempoisten kylässa oli paljon rakennuksia. Selänteellä lähempänä kirkkoa oli ns. yläkylä ja Mottisenniemellä alakylä.
Tämä pakollinen pysähdys merkitsi kulta-aikaa kauppiaille, jotka juuri vuonna 1865 saivat elinkeinovapauden. Kun laivat huusivat laituriin saapumistaan, kiirehtivät kyläläiset myymään matkustajille marjoja, munia ja voita. Lempäälässä oli mm. matkustavaisia varten valokuvaamo eli ateljieri, jossa ”kylän akat ja neitoset tekivät muotojaan kuolemattomiksi”, kuten Tampereen Sanomien leikillinen ilmaisu kuului.
Yksi valokuvaamon erikoisuus oli pajusta punottu ”ikuisesti viheriöitsevä rakkauden tuoli”, jossa nuoret parit kuvauttivat itsiään. Tuolin salaisuus oli se, että apupojan tehtäviin kuului upottaa se joka yöksi veteen!
Lempäälän kanava 1867 - 1873
1860-luvulla oli suuret nälkävuodet. Näin Lempäälän kanavan kaivuukin käynnistyi lopulta hätäaputöinä. Ajankohdan saneli pula: työt aloitettiin keskellä talvea joulukuussa 1867. Pääosa työväen palkoista maksettiin jauhoissa. Moni oli tullut jalkaisin Pohjanmaalta. Nälän hivuttamat ihmiset sairastuivat epähygieenisissä oloissa helposti mm. lavantautiin. Työväki oli majoitettu lähikylien taloihin valtion määräämällä majoitusvelvollisuudella, jota käytäntöä vastaan purnattiin vahvasti.
Kesällä 1868 työmaalla oli kirjoissa lähes 900 henkeä. Järjestystä valvoi silloinen ”liikkuva poliisi” eli neljän kasakan pysyvä partio. Halkolassa oli eräänlainen torikin. Siellä oli kauppias Gyldenin kenttäruokala. Tiedetään lisäksi, että 103 –vuotiaaksi elänyt Lastusten Tervalammin tuolloin nuori torppari Isak Smedberg myi tuolla Halkolan torilla päivittäin piimää, mistä hyvästä hän sai yhden lempinimistään eli ”Piimä-Iisakki”.
Voi kuvitella, että tuolloin Halkola on ollut varsinainen 1000 hengen villin lännen kaupunki, joka oli täynnä tilapäärakennuksia ja yötä päivää puksuttavien höyrykonepumppujen ääntä. Koska kanavasuunnitelmaa ei oltu laskettu riittävällä tarkkuudella, loppuivat työt rahojen puutteeseen kesken kuumeisinta vaihetta, heinäkuussa 1868.
Senaatti käynnisti työt uudelleen huhtikuussa 1871. Nyt työt sujuivat viivytyksettä ja syyskuussa 1873 avattiin sulut, kun Hämeenlinnasta tullut Vanaja-laiva kulki läpi kanavan. Laivan kannella oli maakuntamatkalle heltynyt Hämeen läänin maaherra. Rannalla tapahtumaa todistivat lehtimiehet, Tampereelta pormestarin johdolla tullut juhlaväki sekä lempääläiset. Kun muuta ei keksitty, poltettiin illan pimetessä Lempoisten taloissa tervatynnyreitä.
Kanavan kultakautta kesti neljä vuotta vuodesta 1873 vuoteen 1876. Kun rautatie Hämeenlinnasta Tampereelle avattiin vuonna 1876, menetti hidas laivamatka järkevyytensä. Kanavaa käytettiin sen jälkeen halkoproomujen kuljettamiseen, tukkien uittamiseen, armeijan proomujen siirtoon, huviveneilyyn sekä tulvahuippujen tasaamiseen. Juoksutus vanhassa kanavassa ei tosin voinut olla suurta, koska veden voima olisi irroittanut heikosti ankkuroidut reunakivet.
Kanavan puiset sulut korvattiin kivisillä 1890-luvun aikana.
JUHA KUISMA
(Paikallishistoriallisessa illassa 12.3. 2015 pidetty esitys)