Ehdokkaana vaalipaneelissa

Olin sitten maakuntalehden ja läheisen tehdaskaupungin paikallislehden vaalipaneelissa. Lehdet ovat sattumalta samaa konsernia ja niinpä paneelia vetivät päätoimittajatason tekijämiehet. Paneeli oli osa konsernin laaja kiertuetta, jolla saadaan lehtiin sellaista ajankohtaista juttumateriaalia, jota muilla tiedotusvälineillä ei ole. Ja samalla palveltiin kansanvaltaa.
Yleisöä oli joku 80 henkeä, mukana muitakin ehdokkaita, joita jonkun välihuudon perusteella kismitti, etteivät päässeet sen paremmin kysymään kuin vastaamaan. Paneeliin osallistujat oli nimittäin nimetty puolueiden kautta. Sen mukaan, mistä kukin oli kiinnostunut ja missä nimenomaan tällä ehdokkaalla oli asiantuntemusta. Monella panelistilla oli taustatukenaan kannustusjoukko, niin minullakin.
Tilaisuuden vetäjät olivat kokeneita. Panelistien esittelyyn liittyi lämmittelykysymyksenä aihetta koskevan oman osaamisen arviointi kouluarvosanalla. Vastasin reippaasti 9, koska tiedän biotalouden olevan vahvinta osaamisaluettani. Psykologisesti tähän kysymykseen liittyi ovela määrittelyvallan käyttö.
Toisena tehtävänä pitää ”myyntipuheenvuoro” satunnaisesti annetun energiamuodon puolesta. Osalleni osui merten aaltoenergia, mistä kyllä selvisi. Sen sijaan ne vastaajat, jotka joutuivat kehumaan kivihiiltä tai ydinvoimaa, saivat selvästi huonon arvan.
Sitten mentiin asiaan. Odotin alkuun yleispuheenvuoroa jossa olisi voinut sijoittaa energiatalouden osaksi suurempaa biotaloutta. Sellaista kohtaa ei käsikirjoituksessa ollut, vaan paneelissa tentattiin 40 minuutin ajan tuulivoimaa edes takas. Ajattelin, että koska paneelin otsikkona oli ”Energia ja ympäristö”, siirryttäisiin kohta laajempiin kysymyksiin.
Välillä annettiin tuulivoimaan liittyviä viiden kohdan vaihtoehtoja, joista yleisö sai kapulalla tuikkimalla äänestää. Vaihtoehdot eivät mielestäni olleet kovin vahvalla ymmärryksellä rakennettuja. Ne olivat epäsuhtaisia kuin Salvador Dalin taulut.
Kanssa-panelistien käyttäytymisestäkin tuli tehneeksi havaintoja. Jos joku puhuu joka kerta ylipitkän puheenvuoron, on se epäkohteliasta muita kohtaan. Vaikka olisi asiaakin. Kyllähän jokainen tuollaiseen pystyy. Paneelissa aikaa ei pidä varastaa, jotta tilaisuus onnistuisi. Ja toinen huomio: kansanedustajat kokivat toisensa vertaisinaan ja puhuivat toisilleen.
Itsessäni huomasin vaarallisen viehtymyksen puuttua puhuttuun asiavirheeseen. Joskus paneeleissa juuri näistä pikkumatseista syntyy paneelin onnistuminen.
Kesken kaiken juontajat heittivät keskustelun yhtäkkiä yleispolitiikkaan. Eli kaikki se energia-asia, mistä piti keskustella, jäi keskustelematta. Yleispoliittinen kysymys koski tietenkin säästöjä. Vastauksista mielestäni kyllä kuuli, kuka oli asiaan perehtynyt, kuka ei. Omassa vastauksessani yritin olla rehellinen ja selostin idendeksien ”jäädyttämistä puoliksi”. Tuossa vaiheessa jo harmitti: ilta ei ollut osunut napakymppiin sen paremmin yleisön kannalta kuin omaltakaan kannalta.
Kesken kaiken pääjuontaja lopetti keskustelun, vaikka aikaa olisi ollut vielä 25 minuuttia. Kättelyt ja yleistä hölmistymistä. Siinä se sitten oli. Oli vaan nieltävä se mitä suuhun pyrki. Opiksi tästä se, että ei pidä vastata niihin, mitä kysytään. Pitää puhua ainoastaan se asia, jonka katsoo tärkeimmäksi. Oli paneelin aihe mitä tahansa. Eteenpäin kokemusta kokeneempana.
JUHA KUISMA
Kirjoittaja on ympäristökirjailija Lempäälästä