Loppupuheenvuoro

-Joskus on vaikeampaa kuin aina, kuuluu olleen päätoimittaja Teo Mertasen aforismi hänen toimiessaan puskurina Helsingin Sanomien toimituksen ja Aatos Erkon välillä.
En tee tästä onnistuneesta iltapäivästä yhteenvetoa, vaan nostan esiin muutamia kysymyksiä. Tällaisia päiviä ja työseminaareja tarvitaan. On tärkeää, että valtuutetut ovat mukana tämän kaltaisissa keskusteluissa.
Keskeisin ja suurin yksittäinen kysymys koskee Pirkkalan lentokentän kehittämistä. Kari Neilimon esittämä pohjoismainen ja eurooppalainen vertailu oli järistävää ja sellaisena vastaansanomatonta. Tässäkin salissa oleva joukko joutuu luultavasti jo vuoden sisään ottamaan kanta siihen Neilimon slaidiin, jossa kysyttiin ”Kuka operoi kenttää ja kuka omistaa sen?”.
Toinen suuri asia oli rakennesuunnitelman toteuttamisohjelma, jota Kimmo Kurunmäki esitteli. Moni meistä kuuli asiasta ensimmäisen kerran. On kysyttävä, kuinka pitkälle tulevaisuutta voidaan ennustaa menneen tapahtuneen tilastoista? Kysymys on myös siitä, missä kohtaa mahdollistamisen ja mahdollistamisen ja sitovan ohjaamisen jännitettä liikutaan. Strategisessa toiminnassa on kaksi toimintatapaa: iltapäivän alussa kuvattu suppiloperiaate, jossa lukitaan arvot ja määrä sekä toisena strategian käsittäminen jatkuvaksi keskusteluksi, joka korjaa itseään ja asetettuja arvoja. Itse olisin jälkimmäisen, keskusteluksi käsitetyn strategiatyön kannalla.
Rakennesuunnitelman väyläratkaisuja tulee tarkastella liikenneverkon valtakunnallisen välityskyvyn näkökulmasta. Kaupunkiseudun kuntien intressit eivät ole yksityiskohdissa yhteneviä, mutta valtakunnallisen näkemyksen pitäisi olla päällimmäisin.
Odotin koko iltapäivän ajan, tuleeko termi biotalous keskusteluun. Se on iso tulevaisuusasia ja tulee nimittäin muutamaan yhdyskuntarakenteen, yrityskentän ja asumisen tavat. Rakennemallia ei pidä rakentaa jatkamalla mennyttä tulevaisuuden ennusteiksi. Pitää myös katsoa eteenpäin, tulevaisuuden kehyksiin.
Juha Kostiaisen ideahautomo linkosi jälleen meille monia ideoita. Ministeri Risikon asettama ryhmä tuskin tulevaisuuden kuntaa kahdessa kuukaudessa keksii, mutta uudet ajatukset ovat tärkeitä. Ajatus kolmenlaisista kunnista on varmasti oikea suunta. Tärkeää niille kaikille on, että kunnallinen itsehallinto (tuo ståhlbergilainen itsetekeminen) säilyy sekä kuntien sisäisessä kehittämisessä että suhteessa valtioon.
Kaupunginjohtaja Sivusen kannustus seudun luottamuksen edelleen rakentamisesta ja syvemmän yhteistyön selvittämisestä oli oikea ajatus oikeassa paikassa. Tässä salissa olevien kannattaisi teema teemalta perehtyä yhteistyöalueisiin ja lähestyä siten ratkaisuja. (Jälkikommentti: jos kolmenlaisia kuntia syntyy, voisi ns. identiteettikunta olla pitäjä, ns. palvelukunta olisi edelleen kunta ja seutukaupunki/metropoli ylemmäntasoisen alueorganisaation termi.) Syvennetyn yhteistyön poliittinen hyväksyttävyys syntyy vain keskustelujen kautta. Kiire on näissä asioissa ratkaisujen vihollinen.
Lopuksi jättäisin itsekunkin valtuutetun omaantuntoon kansanvaltaa korostavan ajatuksen siitä, että usein mainitun periaatteen mukaan rahat kulkevat asiakkaan mukana. Pitää muistaa, että myös oikeudet kulkevat kuntalaisen mukana. Kun kehittyvältä Pirkanmaalta katsomme koko Suomea, ei tyhjeneväksi ja ikääntyväksi koettua Suomea pidä unohtaa. (Sitä on nimittäin jo seudun reuna-alueillakin.)
Kiitokset kaikille tarkkaavaisesta osallistumisesta!

Seutuseminaari 13.11. 2014 Tampere –talo

JUHA KUISMA