Betoninen Tampere voisi vihertyä puutarhakaupungiksi

Meitä kaikkia pirkanmaalaisia kiinnostaa se, millä filosofialla maakunnan keskuskaupunkia kehitetään. Tällä hetkellä päällimmäisiä asioita ovat tunneli, ratikka, Näsijärven rantojen ja Eteläpuiston rakentaminen. Kaikki nämä ovat suhteellisen raskasta ja keskittävää rakentamista. Filosofiana nämä hankkeet ovat betonikaupungin filosofiaa. Varsinkin ratikkalinja vaatii ympärilleen raskasta ja tehokasta kerrostalorakentamista. Voi myös kirpeästi kysyä, tiivistääkö vai hajottaako ratikka todellisuudessa kaupunkirakennetta?
Onko Tampereella edes harkittukaan muita vaihtoehtoja?
Voisivatko kaupunkilaiset vaikuttaa paremmin siihen, millaiseksi kaupunkia kehitetään? Ajattelen kyläsuunnittelusta ja lähidemokratiasta tuttua vaihtoehtoa, että sopivan kokoisiksi rajattujen asuinalueiden ihmiset saisivat tehdä ehdotuksia asuinympäristönsä parantamiseksi. Arvattavasti nämä ehdotukset sisältäisivät puita, uusia palveluja, fiksua täydennysrakentamista ja asumisen laatua nostavia ideoita. Parhaat ehdotukset sopisivat kaikkialle kaupunkiin.
Maailman suurimmassa kaupungissa New Yorkissa istutettiin parikymmentä vuotta sitten katujen varsiin suuret määrät lehtipuita. Tuloksena oli ilman laadun parantuminen sekä hengitystiesairauksien merkittävä vähentyminen. Miksei Tamperetta voisi viherryttää strategisella päätöksellä ? Ehdotus kuulostaa ehkä naiivilta ja samalla yllättävän edulliseltakin, mutta kaikki se, mitä ympäristöpsykologia kertoo ihmisen hyvinvoinnista, puolustaa tätä näkökantaa.
Pitäisi olla menettely, jolla punnittaisiin kerrostalorakentamisen takia katoavan puiston, viheralueen tai avoimen rannan arvoa suhteessa rakentamisesta saataviin hyötyihin. Kun Eteläpuiston kaltainen alue on kerran rakennettu, on se myös menetetty. Esimerkki: paljonko pitää 4000 ihmisen (alueen uudet asukkaat) hyötyä, jotta se korvaa 50 000 ihmisen (alueen nykytilasta nauttivat) menetykset ? Jos tällaisen hyötyvertailun jälkeen alue kuitenkin päätetään rakentaa, tulisi se tehdä mahdollisimman paljon vihreää ekosysteemiä säästäen. Tapiolassakin on ryhdytty palauttamaan vanhan puutarhakaupungin ideoita.
Ratikasta on Euroopassa vertailuesimerkkejä, mutta niin on biokaasubusseistakin. Biokaasubussien vaihtoehto olisi ilmastovaikutuksiltaan vähintään sama, mutta infran rakentamisen kannalta se olisi kaupunkitaloudellisesti edullisempi, koska uudet asukkaat sijoittuisivat kaikkialle kaupunkiin orgaanisen lisärakentamisen kautta. Tällainen rakentaminen olisi myös paremmin asukkaiden käsissä.
Biokaasubussien vaihtoehtoon laskettiin kuitenkin vertailulaskelmassa ratikan perustamiskustannukset, jolloin vaihtoehto saatiin näyttämään riittävän kalliilta. Yhtenä perusteena oli bussien oletettu tuleva ruuhkautuminen, mutta erikoista on, että vaihtoehtoisen liikenneratkaisun kustannuksia rasitetaan toisen liikenneratkaisun kustannuksilla. Tämän laskentaratkaisun perusteista olisi ollut aihetta keskustella tarkemmin.
Toivoisi, että kaupunkirakennetta mietittäisiin myös nykyisten asukkaiden kannalta. Erityisesti omakotitaloalueet jäävät nykyisessä kehittämisfilosofiassa sivuun. Biokaasubussit, viherryttäminen ja orgaaninen lisärakentaminen olisivat omakotiasujien kannalta fiksua kaupunkikehittämistä.
Entä saako naapurilla olla mielipide toisen asumisesta? Saa, jos molempia koskevat samat valtakunnalliset alueiden käytön tavoitteet, jotka tarkistetaan aina vaalikausittain.

JUHA KUISMA
Lempäälässä puutalossa asuva
Kansanedustajaehdokas (kesk)