Me ollaan sankareita kaikki
Suurin sääntö ihmisten kesken kuuluu: kohtele toisia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Tähän ohjeeseen sisältyy helposti älä –alkuisia lauseita. Mutta sen sisältö voidaan ilmaista myös myönteisellä tavalla. Kaverista, naapurista, lähimmäisestä, vähälle osalle jääneestä pidetään huolta silloin kun häntä koskettaa hätä, sairaus tai onnettomuus. Kokemus opettaa, että kelle tahansa voi käydä miten tahansa, ilman omaa syytään. Yksi autokolari ja kaikki elämässä on toisin. Kun oikein rajoille mennään. ihmisillä on vain toisensa.
Tähän yhdenvertaisuuden ja tasapuolisen kohtelun ajatukseen sisältyy myös ihmisten erilaisuus. Olemme kukin yksilöinä erilaisia ja juuri sen oman elämämme eläneitä ja eteenpäin eläviä. Kukaan ei voi asettua toisen nahkoihin. Kukaan ei voi sanoa, mitä toisen rauhaan kuuluu. Siihen ei mielikuvitus eikä eläytymiskyky riitä. Mutta voimme kuunnella toisiamme. Voimme antaa toiselle tilaa ja vapautta ja yhteisöön kuulumista. Näin toimien kukin ihminen tuo lähipiiriinsä ja maailmaan jotain uutta. Jokainen meistä laajentaa toisten maailmaa, avartaa tajua asioista ja mahdollisuuksista.
Kunnan ja seurakunnan yhteisissä valinnoissa olemme tasavertaisia ja päätöksiin tullaan keskustelun kautta. Kukaan ei ole etukäteen väärässä eikä kukaan oikeassa, sanoopa sen kuinka korkealta tuolilta tahansa. Vasta perusteleva keskustelu osoittaa, mihin suuntaa asiaa pitää ratkaista. Avoimen keskustelun etiikka takaa myös sen, että organisaatiot uudistuvat. Tässä on myöskin lehdistönvapauden yksi perustelu. Keskustelu kutsuu esiin itse hoksattuja huomioita, itse ajateltuja ajatuksia. Tämä lehti olkoot todiste sanotun puolesta.
Muuan yhteisen valinnan alueista on talous. Kun Suomella on 100 miljardia euroa velkaa, rakenteellinen kestävyysvaje sekä tuonti on vientiä suurempaa, ei kenenkään pitäisi vaatia lähivuosina lisää rahaa tai lisää etuja. Päinvastoin. Emme selviä kansana tästä taloustilanteesta, ellemme suostu tinkimään elintasostamme. Kaikkien pitäisi alentaa vaatimuksiaan vähän tai jonkin verran. Eniten niiden, joilla on vahvat taloudelliset hartiat. Tästä tilanteesta ei selvitä vahvojen eturyhmien ryhmäitsekkyydellä eikä myöskään ”antaa markkinoiden hoitaa” –mentaliteetilla. Molemmissa tapauksissa inhimilliset kustannukset olisivat kohtuuttomat.
Köyhän asiaa ovat tässä tilanteessa vienti joka vetää, tuontia korvaa oma tuotanto, uudet teolliset tuotteet sekä se kilpailukyky, jota niin usein kirotaan. Totuus kuitenkin on, että jos tuota 100 miljardin velkaa ei viennillä hoideta, tarkoittaa jäljellejäävä tie totuttujen etuuksien leikkaamista. Niistä taas kärsivät ne, joiden hyväksi valtio tasausta tekee. Joten yksi sankareista, jolle kaikkien kiitos kuuluu, on yrittäjä.
Valtio voi parhaassakin tapauksessa luoda uuden nousun edellytykset, mutta ne kaivatut uudet tuotteet ja palvelut luo yrittäjä. Yrittäjä myös tietää, että yrityksen menestys ja kasvu riippuu henkilöstön viihtyvyydestä ja työhyvinvoinnista.
Työ ja toimeentulo on kuitenkin vain yksi osa elämää. Arvokkainta on se, mitä pääsemme tekemään kun olemme vapaa-ajalla. Silloin on puhe asumisesta ja harrastuksista. Asumisen vapaus on perusoikeus – vaikka se perustuslaista puuttuukin. Asumalla ihminen liittyy maahan, luontoon, maailmaan ja kosmokseen. Siksi sankareita ovat ne, jotka kamppailevat muidenkin puolesta kylien, ekologisen omakotiasumisen ja puutarhakaupunki-ajatuksen puolesta.