Kaksoiskuntalaisuus

Kaksoiskuntalaisuudesta on tehty tutkimuksia, poliittisia aloitteita ja eduskuntakyselyjä. Maaseutua pohtivissa seminaareissa on pohdittu, mihin näkymättömään tämä ajatus oikein törmää. Niin ihmettelen minäkin. Katsotaanpas asiaa tarkemmin.

Hirvensalmen kunnanjohtaja Seppo Ruhanen totesi joskus, että valtio mittaa kuntien elinvoimaa väärin. Väkiluvun lisäksi pitäisi ottaa lukuun kesämökkiläisten määrä. Jos kesämökkiläisiä on kolminkertainen määrä kunnan vakiasukkaisiin nähden ja mökkiläiset oleskelevat tilastollisesti vuoden aikana 3 kuukautta mökillään, pitäisi Hirvensalmen elinvoimaa mittava väkiluku kertoa luvulla 1,75 jotta valtio osaisi satsata oikeassa suhteessa Hirvensalmeen.

Kesämökkiläinen käyttää vuosittain ostoihin 2500 euroa, rakentamiseen 1000 euroa ja elintarvikkeisiin 800 euroa. Kunnan kustannukset mökkiläistä kohden ovat 60 euroa vuodessa. Nämä tiedot ovat Kuntaliiton käyttämiä.

Maakuntalehtien vuonna 2010 teettämässä tutkimuksessa selvisi, että suhtautuminen kaksoiskuntalaisuuteen jakaa kansaa. 48 prosenttia olisi valmis maksamaan veroja kahteen kuntaan. Verojen jakamista koti- ja kesämökkikunnan välillä vastustaa 43 prosenttia. Mitä korkeampi koulutustaso vastaajalla, sen valmiimpi hän on hyväksymään kaksoiskuntalaisuuden. Kaksoiskuntalaisuus on siis vahvasti poliittinen kysymys.

Nykyisen tietokoneohjatun verojärjestelmän puitteissa olisi maailman helpoin asia, että veroilmoituksessa olisi kohta, jossa verovelvollinen voisi ruksata, että haluaa 1/12, 2/12 tai 3/12  kunnallisveroistaan ohjattavan kesämökkikunnan veroiksi. Miksi tätä ei oteta vakavasti ?

Yksi julkilausuttu syy on se, että kaksoiskuntalaisuus veronmaksun kautta edellyttäisi myös äänioikeutta toiseen kuntaan. ”Vaurauteen perustuva sensus” koetaan moraalisesti vääräksi, paluuksi menneeseen luokkayhteiskuntaan. Mitä se olisikin.

Joku jopa vetää mutkat suoraksi ad absurdum ja sanoo ehdotuksen johtavan siihen, että kokoomuslaiset saisivat kunnallisvaaleihin kaksi ääntä. Tällä argumentilla ei ole muuta kuin väärinymmärryksen arvo.

Kolmas vastaväite on se, että kuntalaisuuteen ei sisälly mahdollisuutta sitoutua moneen suuntaan, koska kuntien edut ovat risteäviä. En tähän usko. Ihmisillä  voi olla jopa kolme kotikunnaksi miellettyä kuntaa: synnyinkunta, opiskelupaikkakunta sekä nykyinen asuinkunta. Kaikkiin kohdistuu siteitä ja lojaliteetteja. Miksei siis kesämökkikuntaan ? Voithan olla yliopiston alumni tai kotiseudun kyläyhdistyksen jäsen jne.

Neljättä väitettä ei koskaan sanota ääneen, mutta se on todellinen syy. Jos kaksoiskuntalaisuus ja sen mahdollistama verojen kahtaanneohjaus oli mahdollista, menettäisivät isoimmat kaupungit verotuloja vesirikkaiden pikkukuntien hyväksi. Syntyisi uusi verotulojen tasauksen muoto.

Ajatus, että ihmisellä voi olla vain yksi kotikunta on ajalta, jolloin ei ollut ns. kakkosasuntoja. Siinä unohtuu, että me kaikki olemme kiinteistöjen omistuksen kautta joka tapauksessa useamman kunnan jäseniä ja veronmaksajia. Jos asiaan halutaan sotkea äänioikeuskysymys, menisi se niin, että helsinkiläinen käyttäisi äänestään osaäänen eli vaikkapa 0,75 Helsingin kunnallisvaaleissa ja toisen osaäänen 0,25 Hirvensalmella.

Mutta tärkeintä asiassa olisi, että käyttöönotettu kaksoiskuntalaisuus vastaisi nyky-yhteiskunnan rakennetta ja antaisi veronmaksajalle oikeuden niin halutessaan kannattaa mökkikuntansa – usein entisen synnyinkuntansa – kehitystä.

Asian vastustaminen on suurten kaupunkien imperialismia.