Rantalaidunnus suojelee järviä

Järvien rannoilla tai vedessä ruokailevat lehmät sekä lehtikuvat rantalaiduntamisesta nostattavat aika ajoin keskustelua siitä, onko tällainen laidunnus yleisen edun kannalta järkevää. Tällöin ”vesilehmien” oletetaan ulosteillaan pilaavan vesiä. Rantalaiduntamisesta on menneinä vuosina tehty jopa ns. ilmiantoja ympäristöviranomaisille.

Arvattavasti jotkut jätevesijärjestelmiin investoineet kesämökkiläiset kokevat rannalla laiduntavan karjan likaavan sitä samaa järveä, jonka suojelemiseksi he ovat uhranneet tuhansia euroja. 

Kysymys on hiukan sama kuin voiko järvessä uida, koska kalat pissaavat siihen koko ajan ?

Vastaus on jo kysymyksessä: vesiekosysteemin normaalitoimintaan kuuluu kyky käsitellä kalojen, lokkien, sorsien ja kaikkien muidenkin vesieläinten jätökset. On lukuisa joukko järviä puhtaana pitäviä eliöitä, joiden olemassa olo perustuu tähän sisäiseen ravinnekiertoon. Jos lehmä harvinaisessa tapauksessa sattuisi jätöksensä järveen tekemään, tulee lanta tuon puhtaanapitolaitoksen hoitoon.

Rantavyöhykkeillä laiduntava karja syö kasvillisuutta, siirtyy korkeammalle maastoon märehtimään johonkin mieluisaan, paarmattomaan paikkaan ja tekee jätöksensä tällaisen lepopaikan läheisyyteen. Tällaisesta karjan käyttäytymisestä kertovat vanhat paikannimet kuten Karjalepo, Hepolepo ja Härkilepo.

Rannoilla ja saarissa laiduntava karja siis siirtää ravinteita pois vedestä ja vähentää näin järvien rehehevöitymistä. Eli asia on juuri päinvastoin kuin nettikeskustelussa oletetaan.

Erikoisen suotuisana sivuvaikutuksena tällaisilla perinnebiotoopeilla pidetään sitä. että eläinten sorkat rikkovat järven pohjaa ja rantamaata luoden ns. ötököille sopivia suojataskuja ja vapauttaen rannan maakerroksen siemenpankkiin kertyneitä siemeniä kasvuun.

Laidunnuksen vaikutusta on biodiversiteetin kannalta tutkittukin 1930-luvun vaihteessa Laatokan maatumalahdissa lähellä Sortavalaa. (Olavi Hulkkonen: Laiduntamisen vaikutuksesta kasvillisuuteen eräissä Laatokan maatuvissa lahdekkeissa, 1931)

Tulokset voi kiteyttää kolmeen seikkaan. Rantalaiduntaminen tekee muita tukahduttavien valtalajien joukkoon pieniä ja suuria aukkoja, joissa bioottisesti heikommat lajit pystyvät kasvamaan. Vaikutus on siis  sama kuin ketolaitumilla. Vesirajan kohdalle muodostuu karjan polkemissa paikoissa pieniä kohoumia tai kuhmuja joihin iskeytyy omaa lajistoaan. Rantalajit siis hyötyvät laiduntamisesta. Kolmas havaittu seikka on, että laiduntaminen rikkoo rantaan muodostuvat vyöhykkeet eräänlaiseksi kasvimosaiikiksi. Tämä tarkoittaa monipuolisen vaihettumisalueen mittavaa lisääntymistä. Ilman karjan tuomaa ”kilpailuhäiriötä” rannat  sulkeutuisivat harvojen valtalajien leimaamiksi luhtamaiksi.

Rantalaidunnus on järkevää perinnebiotooppien hoitoa ja vaikuttavuudeltaan hyvinkin tehokasta biodiversiteetin ylläpitoa. Moitteiden sijasta kiitos niille maatiloille, jotka tässä näkevät vaivaa.

                                                                                            JUHA KUISMA

                                                                       Kaunis maa ry., puheenjohtaja

                                                                   (Sydän-Hämeen Lehti 30.7. 2014)