Kehyskunnat eivät ole virikkeettömiä peräkyliä?

Erik Ahonen kirjoitti Aamulehdessä  30.7. 2014  elävän musiikin keikkojen määrästä eri puolilla Suomea ja päätyi kommentoimaan elämää kehyskunnissa. Siinä sivussa Matti Vanhanen, Nurmijärvi ja jopapuutarhakaupunki-aate saivat sapiskaa.

Mikähän siinä on, että kulttuurin lipunkantajatkin tarvitsevat kehyskuntia ”olkiukoiksi”, joista leikin varjolla sopii kirjoittaa mitä vaan? Ahonenkin hakeutuu puoli tosissaan kommentoimaan kuntaliitos-kysymyksiä.

Voitaisiinko sopia, että kaupunkiseudun kuntien kesken on muotoutunut kehityksen kuluessa selkeä työnjako. Kehyskunnat tarjoavat ihmisen olemusta vastaavan asumisen vaihtoehdon (pientalo, oma pihan luontoa ympärillä) ja keskuskaupunki puolestaan kaikki ne asiat, joissa tarvitaan koottuja erityisyleisöjä. Tällä kaikella on ymmärrettävä taloustieteellinen pohjansa, mikä käy ilmi Ahosenkin esimerkeistä. Kehyskunnissa harvoin on yliopistoa tai suurta hotellia.

Siksi toisekseen kehyskunnissa kulttuuri on paljolti itse tehtyä (kyläjuhlat, kesäteatterit, kuorot, soittokunnat, näyttelyt, tanssipaikat, paikalliset ELMUt). Joku muu kulttuuritilasto tuottaisi Suomesta toisenlaisen kuvan.  Kannattaisikin tarkemmin analysoida, asiaa josta kirjoittaa.

Kehyskunnat eivät ole virikkeettömiä peräkyliä, joissa ajellaan katumaasturilla ja mönkijällä. Ne ovat paikallisyhteisöjä, joiden omintakeisuus ja luovuus perustuu ihmisten vuorovaikutukseen. Tässä on totta kai eroja paikkakuntien kesken.

Puutun asiaan siksi, että elleivät kehyskunnat vastaa tämän tapaiseen leikinlaskuun, saavat ne pysyvästi kantaa junttimaisen toiseuden kaapua. Kieltäydymme kerta kaikkiaan olemasta tällaisen kuntasovinismin kohteita.

                                                                                               JUHA KUISMA

                                                                                               Lempäälä

                                                                                       (Aamulehti  1.8. 2014)

HUOM: termi "virikkeettömät peräkylät" oli kulttuuritoimittaja Ahosen ilmaisu...