Kyläteiden hoito kuntoon

Leuto talvi on tuonut esiin alemmanasteisen tieverkon (ns. kyläteiden) hoidon tason. Lumisateiden jälkeen aura-autot ajavat nämä tiet puhtaaksi liian myöhään, jolloin lumi ehtii junttaantua kovan lumen polanteiksi ja uriksi. Toisaalta loskakeli ja yöpakkaset johtavat jääpolanteisiin, joissa liukas jääpinta vie kokenuttakin autoilijaa. Entäs kun vastaan tulee se toinen ?
”Hyvä tuuri” ei voi olla teiden hoidon oletettu osa. Kaivatuista tiekarhuista ei ole avuksi, koska niitä ei enää ole riittävästi. Ne taidettiin myydä erään tehostamisaallon aikaan Venäjän Karjalaan.
Kuka tahansa näkee samaan aikaan, että tiekuntien tiet, mökkitiet ja yksityistiet ovat hyvässä kunnossa. Lumet on aurattu usein jo ennen työhön lähtöä ja höyläävää takalanaa käyttäen näiden teiden pintaan ei juuri loskauria ehdi muodostua. Miksei paikallisten aurausurakoitsijoiden kalustoa ja osaamista käytetä kyläteiden hoidoissa? Kun aurausalueella kuitenkin tapahtuu ns. siirtymäajoa, olisi kylätien auraaminen kovin luontevaa. Nykyiset aurat kyllä siihen riittävät.
Tietämäni mukaan Hankasalmen Säkinmäen kyläläiset ovat laatineet asiasta tiehallinnolle ehdotuksen, jossa oli ehdotukset urakointisopimusta, laatumäärittelyä jne koskien. Kuulemani mukaan tiehallinnon vastaus – asiaan edes kunnolla perehtymättä – oli ollut : ”ei käy, aiheuttaa liikaa kontrollikustannuksia”. Vastaus kuulostaa suoraan oppikirjasta repäistyltä, enkä usko, että korkealla organisaatioon sijoittuva vastaaja olisi oikeasti perehtynyt asiaan.
Tiehallinto on jakanut Suomen tienhoidon noin 60 hoitoalueeseen, joiden hoito kilpailutetaan pitemmiksi sopimusajoiksi. Ainakin aiemmin alalla toimi kymmenkunta yritystä, jotka vaihtelevin tavoin käyttivät aliurakoitsijoita. Tien käyttäjien kokemuksen mukaan ei-asfaltoitujen teiden hoidon taso on koko ajan laskenut.
Tämä ei ole tiemestareiden vika. He tekevät parhaansa puun ja kuoren välissä.
Käsitykseni mukaan velkainen valtiovalta ei pysty kohdentamaan riittävästi uutta pysyvää rahaa teiden hoitoon. Tätä asia ei siis ratkaista tierahojen lisäämisellä. Sen sijaan ehdottaisin, että teiden hoidon järjestelmää muutetaan niin, että asfaltoimattomat tiet annetaan kylien paikallisten työyhtymien hoitoon.
Tämä olisi tehokasta, sillä samalla rahalla saataisiin oikein ajoitettuja toimia, parempaa hoidon laatua ja isojen urakoitsijoiden katteesta osa leikkautuisi pois. Kun hoitosopimuksia tehdään 5 - 7 vuodeksi, ei ylenmääräisiä kontrollikustannuksia synny. Laadunvalvonnasta vastaisi suoraan asiakas eli tietä käyttävä kyläläinen. Tieurakoitsijoiden kunnia ei kerta kaikkiaan kestä sitä vinoilua, jonka kylältä suoraan kuulee, jos tie on huonossa kunnossa.
Tiehallinnolle tätä palautetta tulee vain kovimman ärtymyksen kautta. Monikaan ei tiedä tienkäyttäjän linjan numeroa tai palautteen sähköpostiosoitetta. Tiehallinnolle ei välity, miten huonosti kyläteitä hoidetaan.
Samalla paikalliset yrittäjät (traktoriurakoitsijat, liikennöitsijät, kaivinkoneurakoitsijat ja jopa metsäkoneyrittäjät) saisivat uuden tulolähteen.
Mutta eihän tällainen paikallistalouden voimistaminen ole ongelma? Sehän on juuri sitä, mitä fiksulta valtiolta toivomme.

JUHA KUISMA
Kirjoittaja on lempääläinen ympäristökirjailija