Alakurtin kylä

Uutiset kertoivat joku aika sitten, että Venäjä ottaa heitteillä olleen Alakurtin sotilastukikohdan jälleen käyttöön. Uutista on ehkä turhaankin dramatisoitu, sillä sen sisältönä oli viite siitä, että tukikohtaan sijoitetaan radiotiedustelun, signaalitiedustelun ja tutkavalvonnan tyyppistä uutta toimintaa. Ymmärtääkseni tuo toiminta pyrkii ”etälukemaan” Naton, Ruotsin ja Suomen liikkeitä, tässä järjestyksessä. Tukikohdan suojaksi tulee pysyvä motorisoitu valmiusyksikkö, kuten rajaseuduilla tapaa olla.
Mutta oletteko tietoisia, että Alakurtti oli vuoteen 1939 suomalainen kylä? Alakurtissa syntyneet eli ”kurttilaiset” ovat tällä hetkellä vähintään 86 –vuotiaita, mutta heitä löytyy yhä.
Alakurtti sijaitsi Tuntsajokivarressa 40 kilometrin päässä silloisesta kirkonkylästä, jonka nimi oli Kuolajärvi. Kunnan nimi puolestaan oli vuodesta 1936 alkaen tuo Salla. Alakurtin talonpoikais-asutus on tullut Kuusamon suunnasta 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa. Tietenkin seudulla asui jo sitä ennen poronhoitajasukuja. Kylän sukunimet olivat sellaisia kuin Alakurtti, Hautala, Nivala, Laitila, Soppela, Kortelainen, Iivari, Klemetti, Peuna, Kallunki.
Lähin kylä oli Tuntsa, joka sijaitsi Karjalan puolella. Tuntsajoen vedet virtaavat jo kohti Kantalahtea ja merta. Koskista Liekoköngäs oli hyvä lohenpyyntipaikka, oikea kojamoiden kalastamo.
Tuntsajoen törmät ja laajat niityt olivat myös syy siihen, miksi asuttajat olivat paikan elinkelpoiseksi katsoneet. Tulivat lehmiä taluttaen, kontissa ohran ja nauriin siementä, ehkä perunaakin sekä työkalujen teräosat…Porot kuuluivat Alakurtissa myös talonpoikien elinkeinoreseptiin.
Viljelymaiden mittauksessa 1906-1908 todettiin, että kurttilaisilla oli niittyjä yhteensä 890 hehtaaria ja raivattua peltoa vasta 30 hehtaaria. Elanto oli lehmän varassa. Mutta sitten ruvettiin tekemään peltoa. Ennen sotia kylään saatiin jo ensimmäinen traktorikin.
Olosuhteet olivat opettaneet kurttilaisille aivan omiakin maatalouden tekniikoita. Yksi sellaisista oli tapa kuivattaa ns. paiseniittyjen (padotulla tulvavedellä paisutettujen ja lannoitettujen niittyjen) niitetty heinä ladoissa, joissa oli kolme ortta. Näin saatiin tavallaan katon alla olevia vankkoja haasioita, joihin muodostui heinäsuovan läpäisevät tuulitunnelit.
Toinen pohjoinen erikoisuus oli eristää navetantakusen lantatunkio yltympäriinsä turpeenpaloilla, jotka pitivät talvipakkasen loitolla. Lanta saatiin ”palamaan” eli lämpiämään keskelle laitetulla hevosensonnalla ja sitä jatkettiin hakotukilla silputulla hakohöysteellä. Näin karjan talvella tuottama lanta kompostoitui lähipeltojen lannoitteeksi.
Sallasta Kantalahteen on joskus ollut rautatiekin, joka kulki Alakurtin kautta. Toisen maailmansodan vaiheissa Alakurttiin rakennettiin lentokenttä, jota ehtivät käyttämään sekä venäläiset että saksalaiset. Tästä lentokentästä juontuu kylän nykyisyys sotilastukikohtana.
Sotatoimissa alueella oli mukana sekä suomalaisia että saksalaisia joukkoja. Siksi kylässä on ollut ja olisi kaiketi yhä 400 saksalaisen sotilaan hautausmaa. Sodan aikana siellä oli myös saksalaisten ylläpitämä valtiollinen vankileiri venäläissotavangeille, stalag.
Kun venäläiset joukot vetäytyivät Itä-Saksasta, sijoitettiin niitä Alakurttiin. Rakennusliike Puolimatka rakensi 1990-luvun alussa sotilaille ja heidän perheilleen kerrostaloja, yhteensä 600 asuntoa.
Tästä Alakurtista on nyt kyse. Vihjeen juttuun antoi Olli Sarkelä, itsekin Sallassa syntynyt.
JUHA KUISMA
Kirjoittaja on lempääläinen ympäristökirjailija