Kekri on ollut Euroopassa merkittävin vuosijuhla

Ennen uskottiin, että kekriaattona aika oli laadultaan erilaista. Ihmiset otaksuivat, että näkyvän maailman rajat olivat ohuimmillaan. He epäilivät, että esi-isien henget liikkuivat pimeässä illassa ja yössä. Siksi ulkosalla pidettiin tulia, taloissa valvottiin yhdessä ja oltiin tarkkoja siitä, millä enteillä seuraava aamu alkoi. Suomessa kekriä on juhlittu 5000 vuotta, aina siitä lähtien kun taloissa asunut ja karjaa hoitanut vasarakirveskulttuuri asettui tänne. Juhlan taustalla on ikivanha eurooppalainen maanviljelyskulttuuri, joka on tehnyt Euroopan Euroopaksi.

 

Kekri on ollut maatalouskulttuurin suurin vuosijuhla, josta juontuvat niin espanjalaisen kielialueen kauhukarnevaali Dia de los Muertos, kelttien samhain, irlantilaisten halloween, ja kristillisen kalenterin Pyhaäinmiesten päivä. Samaan aikalokeroon ovat osuneet myös keisarillisesta hääjuhlasta alkunsa saanut Oktoberfest sekä USA:n perhejuhla Thanksgiving Day.

 

Kekri (eli keyri) perustuu indoeurooppalaisen kantakielen sanavartaloon ger-  (yee-ro*), jonka merkitys on ”käydä, ottaa askel”. Sanan nykyisiä muotoja englannissa ovat gear eli vaihde sekä year eli vuosi. Juhlan alkuperäinen eurooppalainen nimitys on siis säilynyt vain Suomessa.

 

Suomen lisäksi juhla on elänyt pisimpään Euroopan reuna-alueilla. Orkney-saarilla sitä on juhlittu nimellä geyro ja Kuolan Lapissa nimellä kewre. Kekri-muotoon itäsuomalainen ja karjalainen. Lännessa juhlan nimi oli köyri, keskisessä Suomessa keyri ja pohjanmaalla kummituksiin viittaava körri. Kuvaksi osoitettuna: kekri on edellisen vuoden ja alkavan vuoden ”kaarten”  vaihdoskohta.

 

Kekri on siis yhtä aikaa monta asiaa. Se on (1) uuden vuoden aatto, jolloin pyrittiin erilaisin maagisin toin turvaamaan tulevasta vuodesta hyvä. Kekrinä juotiin runsaasti olutta (jotta ohrapelto kasvoi hyvin), syötiin yllin kyllin liharuokia (jotta karja kasvoi), annettiin saunassa ruokaa esi-isille (jotta he suojelivat taloa). Leikit, jutut ja laulut kuuluivat tähän juhlaan.

 

Näistä juhlatavoista näkee, että kekri on (2) maatalouden sadonkorjuujuhla, jolloin maan hedelmät oli saatu koottua varastoon, karja saatu kotia, kehruutyöt tehty ja talon väki kokoontunut maailmalta yhteen. Talvi saattoi alkaa. Sadonkorjuujuhlan runsaasta syömisestä ja juomisesta tullee sana  ”kekkerit”, joka sekin on kekristä muotoutunut juhlasana.

 

Kekri on kaikkialla ollut (3) esi-isäin muistamisen juhla. Saunaan, pihapuun juurelle tai suvun kalmistokiville vietiin ruokaa, jotta esi-isät olisivat tyytyväisiä talonpitoon. Koska vainajien henget olivat tuona yönä liikkeellä, ulkona sai liikkua vain tulen kanssa. Tästä kaikesta ei ole pitkää matkaa pyhäinpäivän hautausmaiden kynttilämeriin.

 

Kun maatalouden työvuosi oli saatu loppuun, merkitsi kekri (4) palkollisille yhden viikon vapaata aikaa (runtuviikkoa, römppäviikkoa, friiviikkoa). He tekivät mitä mielivät, kulkivat kylillä ja pitivät hauskaa. Viikon aikana sovittiin, jatkoiko palkollinen samassa talossa vai siirtyikö uuteen. Kekri on siis nykyajan kielellä pätkätyöläisten juhla.

 

Kekrin myytillinen ja maaginen piirre liittyy siihen, että ennen nykyisiä kalentereita vuoden pituus tasattiin (5) erityisellä jakoajalla. Kekrinä oltiin ikään kuin kahden vuoden välissä, jolloin piti olla varovainen, muistaa esi-isiä ja polttaa tulia. Ajatus oli, että henget olivat liikkeellä. Entisajan valot olivat soihtuja, päreitä ja koverrettuun nauriiseen rasvaan upotettuja palavia rasvatikkuja  eli ”kitupiikkejä”.

 

Irlannista Amerikkaan siirtolaisten mukana tullut Halloween on alunperin täsmälleen sama yleiseurooppalainen juhla kuin kekri. Sillä on vain uusi nimi (Halloween = All Hallows Eve), joka kertoo juhlan paikantuneen kristillisellä ajalla Pyhäinmiesten päivän aattoon. Kurpitsajuhlaksi halloween muotoutui, koska tuo intiaanien viljelyskasvi tuli kaikkien Amerikan siirtolaisten käyttöön. Euroopassahan ei kurpitsaa tunnettu. Kurpitsa soveltuu koverrettuna erittäin hyvin naurista paremmaksi lyhdyksi.

 

Kekriaattoa seuraavana päivänä, varsinaisen kekrinä, kylien nuori väki hullutteli karnevaalimaisesti. He kulkivat talosta taloon juotavaa (olutta) kysymässä. Nuoret pukeutuivat hassusti, tekivät kepposia ja puhuttelivat isäntäväkiä leikin varjolla. Jotkut olivat pukeutuneet kekripukeiksi (naamari, nurinpäin käännetty turkki niskassa ja keritsimet tai kauhat sarvina. Toiset olivat valkoisiin kankaisiin pukeutuneita köyrittäriä eli henkiä. Kolmas hahmo oli kekrihönttänä eli tunnistamatonta eläinlajia oleva pelletyyppi. Näille piti antaa talosta juotavaa tai ruokaa, jottei uusi vuosi alkanut epäonnisesti. Siis trick or treat, karkki tai kepponen. Tarjooko talo olutta vai kaadammeko uunin? 

 

Kekripukista tuli sitten lopulta nykyajan joulupukki ja myös Nuutin päivän nuuttipukki. Oljesta tehdyt joulupukit ja himmelit ovat osa tiedostamatonta kekriperinnettä. Sekä pukkikultissa että oljissa on kyse hedelmällisyysmagiasta: siitä että suku ja talo jatkuu.  Ruotsista saatu himmeli tarkoittaa sellaista tähtitaivasta, jonka alla elävä ihminen saa nauttia sekä onnesta että hyvästä säästä.

 

Halloweenin ja kekrin takaa löytyy siis jotakin paljon suurempaa ja kiinnostavampaa kuin osaamme arvatakaan.

 

JUHA KUISMA
Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija
(Aamulehti 1.11.2014)