Lähdin sitten ehdokkaaksi

Mitä tekee kapinallinen nuori mies, jonka pää on kuin kuumahiilinen umpimähkä, täytettyään 50 vuotta? Lähtee mukaan kotikuntansa ja kotiseutunsa yhteisiin asioihin. Maailmaan kohdistuva uteliaisuus ei mihinkään katoa, mutta jossain kohtaa hiukan yli 30 –vuotiaana on ohitettu se kohta, jolloin on tajunnut, ettei enää voi olla ulkopuolinen kriitikko, vaan on jo osa järjestelmää. Jos tuon kieltäisi, olisi kerta kaikkiaan vailla suhteellisuudentajua.

Olen aiemminkin tullut vedetyksi keskusteluihin, jotka ovat koskeneet ehdokkuutta eduskuntavaaleissa. En ole ollut asiasta innostunut, koska seudulla on ollut hyviä ehdokkaita. Myös se on jarrutellut, että tietää kampanjan vaativan rahaa. En ole halunnut enkä aio ottaa velkaa vaalikampanjan takia. Se on myös luvattu tässä uudessa tilanteessa kotiväelle.

Ehdokkaaksi ryhtyminen on hyppy pimeään. Ajattelin kertoa, miltä se tuntuu. Saman hypyn tekee näinä aikoina noin 2000 suomalaista.

Ensimmäinen pohdinta koskee omia kykyjä. Riittääkö tietämykseksi, osaamisesi, sosiaaliset taitosi ehdokkuuden vaatimuksiin ja mahdollisen valituksi tulemisen jälkeen kansanedustajan tehtävään?  Kun aiempien tehtävien takia tietää hiukan miten politiikka pyörii, tietää myös sen, että kyllä ne asiat ja sisällöt hallitsee. Raskainta on jatkuva kansanvallan käytössä oleminen. Poliitikolla ei ole omaa aikaa, ellei erikseen karkaa lomalle. Toinen oman ajan hetki on päivittäinen kuntoilutunti.

Seuraava pohdinta koskee omia motiiveja. Mitäs sinä oikein tuolla hommalla haet, kysyy ehdokkaaksi-ehdokas itseltään. No, jo kotona on opittu, että yhteisiin asioihin osallistuminen on arvokasta toimintaa ja kuuluu kansalaisuuteen. Miksi nuo hommat pitäisi jättää toisille, joiden kannanottoja vastaan pauhaat aamukahvipöydässä ? Niille, jotka vievät maata väärään suuntaan, koska eivät näe kokonaisuuksia tai joilta puuttuu sosiaalinen omatunto…

Kolmas pohdinta jatkaa edellisestä. Eikös poliitikko ole aina vähän narsisti, huomiossa paistatteleva henkilö? Kyllä, varmaan jollain tavalla onkin. Kukaan yhteiskunnallisissa tehtävissä oleva ei voi asiaa kieltää, jos on rehellinen. Sama kyllä koskee julkkiksia, muusikkoja, näyttelijöitä, opettajia, valmentajia. jne. Tärkeää on se, miten tuon narsistisen motiivisi hallitset. Sen kun itse tunnistaa, ei asiassa ole ongelmaa. Se on myös energiaa, yhteyden ylläpitäjä.

Neljäs pohdittava kysymys koskee mahdollista kannatusta. Vaalihomma on aina joukkuetyötä. Yksin kukaan ei paljoa aikaan saa. Joukkue tekee tuloksen ja edustajansa kautta joukkue voittaa. Kampanja perustuu ”mainimiseen” eli siihen miten sana ehdokkaasta leviää kuin ympyräaalto lammessa. Jos leviävä sana on hyvä sana, joukkue kasvaa matemaattisessa sarjassa. Tärkeää on myös löytää hyvä kampanjapäällikkö. Tässä suhteessa olen jo ollut onnekas.

Viides pohdinnan aihe koskea reaalista kilpailuasetelmaa. Jos ehdokkaaksi lähtee, pitää uskoa ajamiinsa asioihin sekä läpimenon mahdollisuuteen. Joku voi myös tähdätä ehdokkuuden kautta kuntavaikuttajaksi. Tällä kertaa Pirkanmaan ehdokasasetelma vaikuttaa sellaiselta, että potentiaalista saumaa  kunnon kannatuslukuihin on.  Omalta osaltaan on oltava tarmokas, on oltava nöyrä, on oltava sössimättä. Maakunnat kehittyvät siten, että niiden olosuhteita ja kehitystahtoa ilmaisevat ihmiset vaikuttavat valtakunnan päätöksiin.

Entä puolueesi, kysyvät. Miksi olet keskustalainen? Se ei ole koskaan ollut ongelma eikä kahle, sillä siinä porukassa, johon kuulun on tapana ajatella itsenäisesti, mutta toimia yhdessä. Näin olen tehnyt ja aion vastakin tehdä. Käy kuinka käy.